Matkailuelinkeinolle suunta ja tavoitteet

Tuusulan ja Järvenpään alueella on erittäin vahvoja matkailullisia vetovoimatekijöitä ja matkailualan yritysten tuotteisto on lähtökohtaisesti hyvää. Alueen sijainti Helsingin läheisyydessä on matkailullisesti erinomainen. Hyvistä lähtökohdista huolimatta alueen tunnettuus ja vetovoimaisuus ovat heikompia kuin ne voisivat olla. Alueen matkailuyritysten kapasiteetti eti ole täydessä käytössä. Alueen kunnille matkailun mahdollistamaa tulo- ja työllisyysvaikutuspotentiaalia ei ole saatu hyödynnettyä. Alueellinen matkailuyhteistyö ei toimi, yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet puuttuvat.

Tuusulanjärven alueen matkailuyritykset ovat yhdessä Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnna kanssa käynnistäneet Tuusulanjärven alueen matkailuhankkeen. Hankkeessa määritetään keskeiset aluebrändin rakentamisen toimenpiteet, tehdään toimeenpanosuunnitelma sekä toteutetaan sarja palvelumuotoiluhankkeita, joilla tavoiteltava mielikuva saadaan toteutumaan alueen matkailuyritysten palveluissa ja viestinnässä. Työn toteuttamisesta vastaa HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu.

Tervetuloa mukaan suunnittelemaan ja vaikuttamaan

Projekti käynnistyy avoimella kickoff-tilaisuudella majatalo Onnelassa tiistaina 22.10.2013 klo 17. Loka-joulukuussa järjestetään kolmen työpajan sarja, jossa yritysten, yhteisöjen ja kaupunkien/kuntien edustajien kanssa hahmotellaan Tuusulanjärven alueelle tavoittelemisen arvoinen brändi-identiteetti, sekä toimenpiteet, joilla lähdemme sitä rakentamaan. Suunnitteluvaihe päättyy joukuussa 2013, jolloin varsinainen tekeminen alkaa. Tekeminen käynnistyy neljällä palvelumuotoiluhankkeella, jotka toteutetaan keväällä 2014.

Tuusulanjärven alueen matkailullisen menestyksen rakentavat alan toimijat yhdessä ja sinun näkemyksesi on tärkeä. Ilmoittaudu mukaan työpajoihin osoitteessa https://haaga-helia.etapahtuma.fi/. Ilmoittautumisen koodi on TUUSULANJÄRVI.

Brändin voi ajatella olevan kuin hiili. Ensin päätämme mihin hiileen haluamme joukkona puhaltaa. Mitä useampi hiileen puhaltaa, sitä voimakkaammin se hehkuu.

Työryhmä:

Pekka Holma, Krapi, toimitusjohtaja (työryhmän pj)
Hannu Haukkasalo, Tuusulan kunta, kuntakehitysjohtaja
Jussi Salonen, Tuusulan kuntakehityslautakunta pj
Olli Keto-Tokoi, Järvenpään kaupunki, yrityspalvelujohtaja
Kalle Jämsen, Järvenpään kaupunki, kulttuurijohtaja
Martti Meronen, Onnela, johtaja
Juha Ollila, Härmän Rati
Antti Ropponen, Gustavelund, toimitusjohtaja
Teemu Moilanen, HAAGA-HELIA, yliopettaja
Marika Karhula, Järvenpään kaupunki, matkailusihteeri (työryhmän sihteeri)

Lisätietoja:
Pekka Holma, Krapi, toimitusjohtaja. pekka.holma@krapi.fi, 0400 756675
Hannu Haukkasalo, Tuusulan kunta, kuntakehitysjohtaja. hannu.haukkasalo@tuusula.fi, 040 314 3020
Olli Keto-Tokoi, Järvenpään kaupunki, yrityspalvelujohtaja. olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi, 040 315 2566

keskari

Tuusulanjärven taiteilijakodit-passi

Tuusulanjärven taiteiijayhteisön historia on ainutlaatuinen ja elää vahvana. Tuusula ja Järvenpää saavat edelleen nauttia Suomen taiteen kulta-ajan tuottamasta lisäarvosta. Tehdään siitä nauttiminen itselle ja muille helpommaksi Tuusulanjärven taiteilijakodit -passilla, jonka ostamalla saa pääsyn kaikkiin tai vaikkapa vain valitemiinsa kohteisiin ja jonka markkinointi kuntien yhteistyönä tuo varmasti lisäkävijöitä alueelle.

Outi Huusko, Tuusula

Haluatko kynäillä Tuusulanjärvestä?

Onko sinulla idea, miten Tuusulanjärven vetovoimaa voitaisiin lisätä?

Lähetä tekstisi alla olevalla lomakkeella, me julkaisemme sen tässä blogissa!

Hyvä kirjoitus herättää keskustelua, on noin sadan sanan mittainen ja sisältää kirjoittajan nimen. Tervetuloa bloggaamaan!

Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana

Tuusulan kuntakehitys järjesti tiistaina 11.6.2013 klo 13.30–17.00 Kokoushotelli Gustavelundissa iltapäiväseminaarin, jossa käsiteltiin Tuusulanjärven vetovoiman vahvistamista ja tähän pohjautuen Tuusulan imagon parantamista.

tuusulanjarvi_tilaisuus

Tilaisuudessa oli paikalla arvioilta 70 henkilön keskusteleva yleisö. Keskustelun aiheiksi nousivat muun muassa erilaiset ideat viihtyvyyden lisäämiseksi, kehitettävät kohteet ja Tuusulan brändäys.

Paikan brändäyksen ja markkinoinnin merkityksestä alueen menestystekijänä oli tullut kertomaan Seppo Rainisto Meritleader Oy:sta.

Mari Siikonen WSP Finland Oy:lta kertoi yrityksen omien töiden avulla siitä, miten yhteissuunnittelulla voidaan päästä tuloksiin ja, että se on ainoa oikea tapa suunnitella yhteistä ympäristöä.

Lisäksi seminaarissa oli kertomassa Matkailuyrittäjä Pekka Holma Tuusulan Krapihovi Oy:sta ja Tuusula-Seura ry:n puheenjohtaja Ilkka Ertimo, jotka toivat omia näkemyksiä Tuusulanjärven vetovoiman vahvistamiseksi.

Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana

Tule kuulolle ja anna oma näkemyksesi Tuusulanjärven vetovoiman vahvistamisesta!

Tuusulanjärvi Tuusulan vetovoiman rakentajana

Tiistaina 11.6.2013 klo 13.30–17.00

Kokoushotelli Gustavelund – auditorio, Kirkkotie 36, Tuusula

Tuusulan kuntakehitys järjestää iltapäiväseminaarin, joka käsittelee Tuusulanjärven vetovoiman vahvistamista ja tähän pohjautuen Tuusulan imagon parantamista. Tilaisuus on suunnattu kaikille Tuusulanjärven ja koko Tuusulan imagon kehittämisestä kiinnostuneille. Tilaisuudessa esitellään konkreettisia ajatuksia Tuusulanjärven kehittämisestä ja kunnan brändin vahvistamisesta.

  • 13.30 Kahvitarjoilu
  • 14.00 Tilaisuuden avaus, Jussi Salonen – Kuntakehityslautakunnan pj.
  • 14.15 Paikan brändäys ja markkinointi alueen menestystekijänä, Seppo Rainisto – Meritleader Int. Oy, TkT
  • Kommenttipuheenvuoro, Hannu Haukkasalo – Kuntakehitysjohtaja
  • 15.30 Houkutteleva rantaympäristö ja mikromatkailu -hanke, Culminatum Innovation Oy
  • 15.45 Jaloittelutauko
  • 16.00 Yhteissuunnittelulla tuloksiin! Mari Siikonen, Muotoilujohtaja, WSP Finland Oy
  • 16.15 Kommenttipuheenvuorot Tuusulanjärven hyödyntämisestä

– Matkailuyrittäjänä Tuusulassa, Pekka Holma, Tuusulan Krapihovi Oy

– Maakuntajärvemme mahdollisuudet, Ilkka Ertimo – Tuusula-Seura ry, puheenjohtaja

  • 16.45 Keskustelu jatkotoimenpiteistä ja tilaisuuden yhteenveto, Jussi Salonen

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille, eikä ennakkoilmoittautumista vaadita.

Tervetuloa!

Jussi Salonen, Kuntakehityslautakunnan pj.
Hannu Haukkasalo, Kuntakehitysjohtaja