Vihdoinkin Tuusulanjärvellä luistellaan!

luistelu halosenniemiLuistelukausi Tuusulanjärven jäällä on kuumimillaan muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. 5 km:n matkaluistelureitti on avoinna Tuusulan päässä järveä, radalle pääsee mm. Gustavelundista ja Onnelasta. Järvenpään päässä on 5,9 km:n mittainen reitti, lisäksi myös hiihtoladut. Järvenpään reitille pääsee keskustan tuntumasta Rantapuistosta.

Järvenpään kaupungin latu- ja luistinratatiedote.
Tuusulan kunnan luistinratatiedote.

Helsingin sanomissa uutisoitiin upeista luistelumaisemista jo ennen joulua. HS: Näin löydät upeimmat luistelureitit. Myös Keski-Uusimaa kertoi upeista luistelumahdollisuuksista viime viikolla.

Matkailuhankkeen ensimmäinen työpaja oli tuottoisa

Tuusulanjärven matkailuhankkeen ensimmäiseen työpajaan virtasi porukkaa. Paikalle saapui majoitus- ja ravintolayrittäjiä, museoiden johtajia, harrasteseurojen väkeä, kuntien kehittäjiä, kotiseutuseurojen edustajia ja muuten vaan Tuusulanjärvestä kiinnostuneita. Gustavelundin kokoustilassa järvi näyttäytyi ikkunasta avautuvana maisemana ja pöydät oli järjestetty ryhmiksi. Työskentely yhteisen hiilen löytämiseksi saattoi alkaa.

Brändin voi ajatella olevan kuin hiili. Ensin päätämme mihin hiileen haluamme joukkona puhaltaa. Mitä useampi hiileen puhaltaa, sitä voimakkaammin se hehkuu.

Gustavelund tyopaja

Työpajojen vetäjä Teemu Moilanen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta oli valmistautunut perusteellisesti. Tuusulanjärven aluetta kuvaavia termejä ja sanoja oli kerätty tausta-aineiston ja haastattelujen perusteella 50 kappaletta. Oli suomalaisuutta, aktiivista, iloista, rantatietä, järviaktiviteetteja, kartanoita ja sibeliusta sekä monta muuta. Sanoja ja käsitteitä pyöriteltiin eri näkökulmista eri menetelmin monta tuntia ryhmäpöydissä. Mielipiteitä vaihdettiin, näkökantoja perusteltiin, tunnekokemuksia jaettiin. Puheensorina oli intensiivistä. Hiljalleen sanoista alkoi siilautua tärkeitä ja kaikkein tärkeimpiä identiteetin kuvaajia, joilla erotuttaisiin kaikesta muusta mitä Suomessa on.

Gustavelund tyopaja ryhmatyo

Teemu työstää työpajojen tuotoksia eteenpäin, joiden pohjalta työskentelyä jatketaan seuraavassa työpajassa. Tervetuloa mukaan, työpaja pidetään Järvenpää-talossa tiistaina 26.11.2013 klo 12–17. Ilmoittautumiset työpajaan täältä. Koodi on TUUSULANJÄRVI.

Matkailuelinkeinolle suunta ja tavoitteet

Tuusulan ja Järvenpään alueella on erittäin vahvoja matkailullisia vetovoimatekijöitä ja matkailualan yritysten tuotteisto on lähtökohtaisesti hyvää. Alueen sijainti Helsingin läheisyydessä on matkailullisesti erinomainen. Hyvistä lähtökohdista huolimatta alueen tunnettuus ja vetovoimaisuus ovat heikompia kuin ne voisivat olla. Alueen matkailuyritysten kapasiteetti eti ole täydessä käytössä. Alueen kunnille matkailun mahdollistamaa tulo- ja työllisyysvaikutuspotentiaalia ei ole saatu hyödynnettyä. Alueellinen matkailuyhteistyö ei toimi, yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet puuttuvat.

Tuusulanjärven alueen matkailuyritykset ovat yhdessä Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnna kanssa käynnistäneet Tuusulanjärven alueen matkailuhankkeen. Hankkeessa määritetään keskeiset aluebrändin rakentamisen toimenpiteet, tehdään toimeenpanosuunnitelma sekä toteutetaan sarja palvelumuotoiluhankkeita, joilla tavoiteltava mielikuva saadaan toteutumaan alueen matkailuyritysten palveluissa ja viestinnässä. Työn toteuttamisesta vastaa HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu.

Tervetuloa mukaan suunnittelemaan ja vaikuttamaan

Projekti käynnistyy avoimella kickoff-tilaisuudella majatalo Onnelassa tiistaina 22.10.2013 klo 17. Loka-joulukuussa järjestetään kolmen työpajan sarja, jossa yritysten, yhteisöjen ja kaupunkien/kuntien edustajien kanssa hahmotellaan Tuusulanjärven alueelle tavoittelemisen arvoinen brändi-identiteetti, sekä toimenpiteet, joilla lähdemme sitä rakentamaan. Suunnitteluvaihe päättyy joukuussa 2013, jolloin varsinainen tekeminen alkaa. Tekeminen käynnistyy neljällä palvelumuotoiluhankkeella, jotka toteutetaan keväällä 2014.

Tuusulanjärven alueen matkailullisen menestyksen rakentavat alan toimijat yhdessä ja sinun näkemyksesi on tärkeä. Ilmoittaudu mukaan työpajoihin osoitteessa https://haaga-helia.etapahtuma.fi/. Ilmoittautumisen koodi on TUUSULANJÄRVI.

Brändin voi ajatella olevan kuin hiili. Ensin päätämme mihin hiileen haluamme joukkona puhaltaa. Mitä useampi hiileen puhaltaa, sitä voimakkaammin se hehkuu.

Työryhmä:

Pekka Holma, Krapi, toimitusjohtaja (työryhmän pj)
Hannu Haukkasalo, Tuusulan kunta, kuntakehitysjohtaja
Jussi Salonen, Tuusulan kuntakehityslautakunta pj
Olli Keto-Tokoi, Järvenpään kaupunki, yrityspalvelujohtaja
Kalle Jämsen, Järvenpään kaupunki, kulttuurijohtaja
Martti Meronen, Onnela, johtaja
Juha Ollila, Härmän Rati
Antti Ropponen, Gustavelund, toimitusjohtaja
Teemu Moilanen, HAAGA-HELIA, yliopettaja
Marika Karhula, Järvenpään kaupunki, matkailusihteeri (työryhmän sihteeri)

Lisätietoja:
Pekka Holma, Krapi, toimitusjohtaja. pekka.holma@krapi.fi, 0400 756675
Hannu Haukkasalo, Tuusulan kunta, kuntakehitysjohtaja. hannu.haukkasalo@tuusula.fi, 040 314 3020
Olli Keto-Tokoi, Järvenpään kaupunki, yrityspalvelujohtaja. olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi, 040 315 2566

keskari